what we did last week
Wednesday 6 April 2011
Friday 25 February 2011
EILEN! parasta lontoota parasta allsaintsia! oon lähdössä, se tuntuu hyvältä. Unohdin kamerani eilen, muuten täältä satelisi parasta tanssitaidetta digivedoksena.
aamulla me syötiin aamiaista covent garden keskusaukiolla ja leikkittiin että ollaan lomalla roomassa. Kahvilassa oli kirkkaan keltaiset seinämaalit ja hyvää vadelmasmoothieta. Työpäivä meni siinä sivussa, kolme kertaa ainakin puhuin liikaa.
illalla pääsin töistä vasta yhdeksalta mikä johti siihen että kaikki muut oli ihan kamalassa kunnossa jossain uuden baarin avajaisissa ja mää jouduin ottamaan korviksenikin pois ku sattui tiukat ja loputtomat kännihalaukset ja sitte soittaa kaikille taksin kotiin.
kohokohta oli entinen pomoni alex. OISPA MULLA KUVIA, edes siihen kun tulee kohta ikävä.
aamulla me syötiin aamiaista covent garden keskusaukiolla ja leikkittiin että ollaan lomalla roomassa. Kahvilassa oli kirkkaan keltaiset seinämaalit ja hyvää vadelmasmoothieta. Työpäivä meni siinä sivussa, kolme kertaa ainakin puhuin liikaa.
illalla pääsin töistä vasta yhdeksalta mikä johti siihen että kaikki muut oli ihan kamalassa kunnossa jossain uuden baarin avajaisissa ja mää jouduin ottamaan korviksenikin pois ku sattui tiukat ja loputtomat kännihalaukset ja sitte soittaa kaikille taksin kotiin.
kohokohta oli entinen pomoni alex. OISPA MULLA KUVIA, edes siihen kun tulee kohta ikävä.
Tuesday 22 February 2011
Tuesday 23 November 2010
Monday 13 September 2010
sallymannmallysann < 3!
tänään on ikävä kotikieltä siksipä kirjoitan suomeksi.
KIRJOITAN KAMALAN HARVOIN JA DELETOIN AINA KAIKEN.
i posted that rant below when i really hated london and everything here and missed home soooo very much like a month ago,
but i'd like everyone to know i love this city love love love, and also art here, both good and bad bits of it. anywayyy
in finnish now,
koska olen ollut oikeen ahkera bloggari kuten aina, oon vallan unohtanut kertoa yksistä kauniista valokuvista noin kuukausi sitten yhdessäkin oxford streetin ulkoapäin minimaalisen kokoisessa galleriassa, sisältä ei niinkään pienessä.
The Photographers' Gallery Ramillies St:llä on hankalasti löydettävissä (huom siis ei ehkä kaikkien mielestä, minun suuntavaisto on kuitenkin maailmanluokkaa) mutta pienen ympärikiertelyn arvoinen. ainakin tällä hetkellä, ne taitavat muuttaa kohta. ääääh no mutta JOKA TAPAUKSESSA, vielä ehtii katsomaan amerikkalaisen valokuvaaja Sally Mannin näyttelyä 'The Family and the Land' joka esittelee naisen kauniita ja villejä hopeagelatiiniprinttejä aiheina sekä oma perhe että yhdysvaltojen unisten eteläosien maisemat.
henkilökohtaisesti melkein villiinnyin kuvien kauneudesta. kaikki kuvat on otettu vanhoja 1800-lukulaisia kameroita käyttäen, ja usein tunnelma on melko lähellä vanhoja printtikuvia joihin törmää milloin missäkin, mummun perhealbumissa tai sanomalehdessä tai museossa tai ihan missä vaan MUTTA koska näitä kuvia ei olekaan kehitetty sata vuotta sitten ne eivät ole päässeet haalistumaan. kuvankehitysprosessi kimaltelee kauniina osana mustavalkoista maisemaa tai muodostaa sen oikeastaan, ja lasten ilmeet ja tekemiset on vangittu hetkeen veitsentarkkuudella.
enemmän kuin kertomus haalistuneesta, menneestä elämästä, kuvat muistuttaa todellisuudesta ja siitä että kannattaa pitää silmät auki koska elämä on kaunista. jee, menkää käymään.
all images sally mann
tää viiminen on minun lempikuva koko näyttelystä pieni minimaalinen valokuva valokuvasta ei oikeen tahdo tehdä sille oikeutta!
KIRJOITAN KAMALAN HARVOIN JA DELETOIN AINA KAIKEN.
i posted that rant below when i really hated london and everything here and missed home soooo very much like a month ago,
but i'd like everyone to know i love this city love love love, and also art here, both good and bad bits of it. anywayyy
in finnish now,
koska olen ollut oikeen ahkera bloggari kuten aina, oon vallan unohtanut kertoa yksistä kauniista valokuvista noin kuukausi sitten yhdessäkin oxford streetin ulkoapäin minimaalisen kokoisessa galleriassa, sisältä ei niinkään pienessä.
The Photographers' Gallery Ramillies St:llä on hankalasti löydettävissä (huom siis ei ehkä kaikkien mielestä, minun suuntavaisto on kuitenkin maailmanluokkaa) mutta pienen ympärikiertelyn arvoinen. ainakin tällä hetkellä, ne taitavat muuttaa kohta. ääääh no mutta JOKA TAPAUKSESSA, vielä ehtii katsomaan amerikkalaisen valokuvaaja Sally Mannin näyttelyä 'The Family and the Land' joka esittelee naisen kauniita ja villejä hopeagelatiiniprinttejä aiheina sekä oma perhe että yhdysvaltojen unisten eteläosien maisemat.
henkilökohtaisesti melkein villiinnyin kuvien kauneudesta. kaikki kuvat on otettu vanhoja 1800-lukulaisia kameroita käyttäen, ja usein tunnelma on melko lähellä vanhoja printtikuvia joihin törmää milloin missäkin, mummun perhealbumissa tai sanomalehdessä tai museossa tai ihan missä vaan MUTTA koska näitä kuvia ei olekaan kehitetty sata vuotta sitten ne eivät ole päässeet haalistumaan. kuvankehitysprosessi kimaltelee kauniina osana mustavalkoista maisemaa tai muodostaa sen oikeastaan, ja lasten ilmeet ja tekemiset on vangittu hetkeen veitsentarkkuudella.
enemmän kuin kertomus haalistuneesta, menneestä elämästä, kuvat muistuttaa todellisuudesta ja siitä että kannattaa pitää silmät auki koska elämä on kaunista. jee, menkää käymään.
tää viiminen on minun lempikuva koko näyttelystä pieni minimaalinen valokuva valokuvasta ei oikeen tahdo tehdä sille oikeutta!
Subscribe to:
Posts (Atom)
